maanantai 26. marraskuuta 2012

Muuttohommia! Crows Nest

Muutin eilen illalla pois ihanasta Lane Covesta ja jätin mun Big Bang Theory -talon. :'( Totuus oli, että tarvin huoneen, sängyn ja vaatekaapin. Uusi kotini on Crows Nestissa. Asun kerrostalokolmion toisessa makuuhuoneessa tosi kivan pariskunnan kanssa. Ne asuu siis siinä toisessa makkarissa :D. Tässä kartta, joka havainnollistaa liikkeitäni. Ympyröin asuinpaikkani kauniilla pinkillä värillä ja muuttosuunta on merkitty samaisella värillä piirretyllä nuolella. Keskusta on tuolla alhaalla. Alleviivasin sen varalta. Myöskin pinkillä.
Lane Covesta keskustaan oli n. 10km. Crows Nestista matkaa on n. 7km bussilla ja 5,5 kävellen. Lane Covesta Crows Nestiin on suunnilleen 3 km.

Pojat toi mut Luken hienolla uudella autolla mun uuteen kämppään. Oli haikeeta muuttaa, mutta sovittiin että käyn kylässä niillä joka toinen päivä :D Huomenna on siis mentävä takaisin. Tänään en ole tehnyt käytännössä muuta, kuin laittanut omat kamat paikoilleen omaan huoneeseen, ollu netissä, tutkiskellu mun uutta hienoa N9 puhelinta (koska sain sen halvalla ja siinä on hyvä kamera!) ja suunnistanut Crows Nestissä. Löysin onneksi ruokakaupan lopulta,mutta sitäennen menin ainaki 5 sushipaikan ohi. Söin siis taasen sushia tänään ruuaksi. BTW seuraavat kuvat on mun puhelimella otettu!

 Mun rappu. Asun tokassa kerroksessa.
140 Alexander street, Crows Nest
Meidän parveke on tuo ylempi. Asunnot 1-4 on eka kerroksessa, ja meillä on "unit5"
N9 makroasetukset. Ei ihan ollu makro, mutta enoga close.

Crows Nest on kiva paikka, missä asuu vähän parempituloista porukkaa. Täällä on paljon ravintoloita ja bubeja, mutta tämä on silti tosi turvallinen paikka. Meillä asuu kissakin nimeltä Dot, mutta näin sen vasta tänään illalla ekan kerran, koska se hieman vierastaa ihmisiä. Se tuli kyllä myöhemmin kiehnäämään mun viekkuun. Mun huone on tosi kiva, mulla on oma telkkari, paljon kaappitilaa ja kokovartalopeili. Mitä muuta mää enää tarvin :D
 Ansun huone. Lakanatki oli valmiina :)
 En oikeesti kattonu miehenpuolikkaita. South Park just loppu...
Fluffykin on kotiutunut.
Mun kämppikset Kristy ja Ron on tosi mukavia. Ne on naimisissa ja ilmeisesti lakimiehiä.... Ne on n.30 vuotiaita luulisin ja aika rauhallisia, joten en usko, että niiden kanssa tulee biletettyä. Käytiin lauantaina aamupalalla Summer Hillsissä ja ne makso munki osuuden. Ne on tosi rentoja vuokranmaksun kanssa ja sano, että voin lainata niiden autoa jos haluan yms. Se ei kyllä tule tapahtumaan, koska täällä on vasemmanpuoleinen liikenne ja meinään muutenkin jäädä auton alle aina kun ylitän tietä.
 Nämä tykkää animesta niinku minäki. Astro Boy löyty hyllystä.
Meidän olohuone. Parveke on tuolla sohvan vieressä ja jatkuu sohvan taakse.

Siinäpä ois mun uus kämppä seuraavan vajaan 2 kuukauden ajan. Pakollisena lisäyksenä tähän blogijulkaisuun seuraa valokuvatodisteet 12% maidosta nimeltä mainitsemattomille kepulaisille :D Lukijoille tiedoksi; Suomalaisen lehmän maito on 4-5% rasvapitoisuudeltaan. Ilmeisesti Aussilehmät on läskejä. Suomalainen maito maistuu minusta paremmalta. Se ei ole niin kermaista.
 Maitopurkki kaupan hyllyllä. Colesissa.
Lähikuvassa 12%

tiistai 20. marraskuuta 2012

Opi Australiaa osa 1.

Tämä blogipäivitys käsittelee suurimpia kulttuurieroja, mihin olen törmännyt täällä maapallon toisella puolella. Suomeen verrattuna tietysti. Olen jaotellut nämä erot näppärästi eri osa-alueisiin. Olen maininnut osan näistä varmaan aikaisemmin, mutta tässä tiivis paketti.

Ruoka
Australiassa ei ole valmisruokaa. Ei mikrolättyjä tai Atrian mummon lihapullia. Pakasteessa on pitsaa mutta that's it. Täällä ei syödä myöskään hirveästi kevyttuotteita. Ruoka on rasvaisempaa, lisäaineettomampaa ja luonnonmukaisempaa. Mun asuintoverit (tällä hetkellä 3 poitsua, joista kaksi on ausseja ja yksi on kiwi eli Uusi-Seelantilainen) käyttää aina ruuanlaittoon täyskermaa ja voita. Leivän päälle laitetaan voita ja margariiniä käytetään ehkä leipomiseen, mutta siihenkin mieluummin voita. 
Yritin juoda ruuan kanssa maitoa, mutta se maistui kermalta. Siinä oli n. 10% rasvaa. Ostin sen seurauksena skim milk -maitoa, joka on täkäläistä vaaleansinistä ja nuo piti mua hulluna. Pitkän etsinnän jälkeen löysin hyllystä 2% maitoa, joka vastaa melkein Suomen tummansinistä, jossa on 1,5% rasvaa. Se on meidän kompromissimaito tässä talossa.
Täällä on ihania grillejä, missä on ruoka esillä tiskillä ja sitä saa valita rasioihin. Vähän niinkuin kaupan lihatiskin vieressä, muttaparempaa ja halvempaa ja just tehtyä. Oon rakastunu yhden grillin avokado-kana salaattiin. Valikoimasta löytyy myös mm. paistettuja vihanneksia ja pihveja yms. yms. eli grilliruoka ei ole epäterveellistä täällä.

Muoti
Paikalliset tytöt käyttää paljon mekkoja. Varsinkin kokopitkiä makximekkoja, mitä on Suomessa hankala käyttää. Olen ostellut hirveästi mekkoja, koska en tajunnut ottaa niitä mukaan. Paljon näkee myös napapaita-shortsit/hame yhdistelmiä. Suomessa oon tottunut kesällä liikkumaan rönttävaatteissa, kuten kulahtaneissa farkkushortseissa ja t-paidassa, bikininolkaimet niskasta vilkkuen, ilman meikkiä, mutta täällä tytöt on hienompana ku Suomen kesässä. Näkee pikkulaukkuja ja huulipunaa ja nutturoita ihan normipäivänä.
Suurin muotiero Suomeen nähden on tyttöjen kengät. Täällä KAIKKI tytöt vetää vähintään 15cm korot jalkaan ulos lähtiessä. Suomessa tytöt pelkää monesti käyttää korkoja ja olla pitkiä, mutta täällä saan katella hirveitä jättiläisiä lauantai-iltaisin. Mun 8cm korot näytti ihan naurettavilta ja yks aussipoika jopa sano, että "Nuo on Suomalaisten kengät!" Välttääkseni turistilookia menin ja ostin kahdet jättikorot. Mustat ainaki 15cm sandaalit ja samantyyppiset, vähän matalammat värikkäät korkkarit mustien mekkojen kaveriksi.
Täällä en oo edes keskivertoa pidempi nuiden kanssa :P

Asiakaspalvelu
Vaatekauppojen myyjien on pakko kehua jotakin, mitä asiakkaalla on päällä. Jos tämä ei ole totta, niin mää oon harvinaisen tyylikäs :D :D eheh. Lisäksi mun aussikaverit sanoo koko ajan, että mää oon tyly, ku meen kauppaan ja oon ihan ymmälläni. Esimerkkikeskustelu, missä olin kuulemma tyly:
Kaupantäti: "Hi, how are you!"
Ansu: "Hi! I'm looking for a shirt :)"
Ilmeisesti ei saa sanoa mitä on ettimässä, eikä varsinkaan, että on vaan kattelemassa. Mun ois pitäny kuulemma heittää small talkia ja sitte kysyä, missä on paitoja tms. Ota näistä selvää.
Lisäksi töissä olen huomannut, että jos et kutsu työkaveria tai asiakasta nimillä "sweetie, darling, babe, sweetheart, love, lovely tms." olet tyly. Jos vien asiakkaalle vaikka vettä, jota hän on pyytänyt, tulee minun sanoa "Here you go darling!". Jos sanoisin pelkästään "Here you go" olisin töykeä. Lisäksi on ystävällistä iskeä silmää jos ymmärtää toisen kertoman asian tai vain kävelee työkaverin ohi.
Kavereita kutsutaan myös edellämainituilla.

Baarissa käyminen
Narikkaa ei ole. Vaihtoehtoina on kärvistellä "kylmässä" kodin ja baarin väliä tai kantaa jättikassia mukana yökerhossa. Tanssibaareissa juomat maksaa melkeen 15dollaria, joten pitää juoda kotona tai pystäreissä, missä on suunnilleen Suomihinnat. Vodkabattery on baarien kallein drinkki :D Täällä ei juoda kaljaa tuopeista vaan pikkulaseista eli 0,33 kokoisina. Kun tilaan kaljan, saan pienen automaattisesti. Lisäksi täällä ostetaan kierroksia. Kukaan ei hae itselleen juomaa vaan koko pöytäseurueelle ja näin tarvitsee nousta perseeltään vain kerran. Tämä tulee tietenkin kalliiksi jos tarjoat ekan kierroksen ja puolet porukasta häipyy. Jujuna onkin tarjota loppupäässä iltaa, niin kaikki ei enää halua juoda :D

Kieli, eli Aussi-Suomi sanakirja osa 1.
Aussiaksentti on minusta paljon mukavampi, kuin brittiaksentti. Britit puhuu vaikeasti ja nopeaa, kun aussit venyttää sanoja kivasti ja ääntää selkeästi. Alla lista sanoista ja termeistä, mitä täällä käytetään paljon:
heaps = paljon "I have heaps of shoes."
mate = kaveri "He's a mate of mine."
sweet = siistiä, huippua, ei käytetä lauseessa vaan yksittäisenä vastauksena kaverin jutuille.
lollies = karkit "they brought these awful lollies"

Häiritseviä puutteita
-Ihmiset ei omista tiskiharjoja,  eikä kuivauskaappeja vaan nämä tiskaa jollain karvarouskulla tms.sienellä ja pyyhkii sitten astiat pyyhkeellä.
-Salmiakin ja ruisleivän puute (kaurapuuroa onneksi on!)
-Meidän yläkerran vessassa ei oo lukkoa
-Jouluna ei oo lunta
-Ei narikoita baareissa, eikä tuoppeja
-ei kunnon känkkylöitä (kalliita ja pienet lätyt)
-ei Mtv :tä! Mun on pitäny tutustuttaa nämä sellaisiin helmiin, kuin 16 and pregnant ja Flavour of Love
-Rammstein ei löydy Spotifysta (tosin Pink Floyd ja AC/DC kuuluu täällä, muttei Suomessa )
-Kaljaa ei saa ruokakaupasta (bottleshopit eli alkot tosin on auki tosi myöhään ja niitä on kaikkialla)

Lopuksi haluan ilmoittaa, että olen ilmeisesti lähes ainoa blondi koko Sydneyssä ja näille vaaleanruskea-hiuksiset on blondeja.

Meillä oli eilen tylsää, joten Morgan teki mun meikin. Pahinta tässä on, että se yritti tosissaa.

Joku, luultavasti lihansyöjäötökkä, laskeutui mun kädelle pyörimään, joten nytte ei passaa kirjotella enempiä, mutta palaillaan ihanat Suomi-ihmiset!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Laukkakisoja ja baardeja

Melbourne cup
Tosiaan tiistaina oli suuret laukkakisat nimeltä Melbourne cup. Silloin kaikki pukeutuu tosi hienosti ja naiset laittaa sellaisen mallia "Royal wedding" hatun päähän. Mulla ei ollu hattua, mutta tälläydyinpä silti. Mentiin Longie nimiseen paikalliseen, mikä on meidän vakkaripubi täällä Lane Covessa, katsomaan kisoja, sillä ei ihan Melbourneen asti haluttu lähtä. Syndeyssä on vastaavat kisat sitten puolen vuoden päästä. Veikkasin hevosta nimeltä Starcraft, mutta hienosta nimestään huolimatta se ei voittanu :( Joku random aussipoika nimeltä Frank sitte päätti kihlata mut isolla smaragdisormuksella:
En oo oikeesti muuttunu kääpiöksi, tämä kuva on vaan otettu ylätasanteelta :D

Hämähäkki
Mun huoneeseen oli viimeyönä menossa n.10cm halkaisijan omaava huntsman hämähäkki. Onneksi Paul nappasi sen lasipurkkiin ja kertoi mulle vasta aamulla tapahtuneesta! Olin myös vessassa, kun sen hieman pienempi kaveri hengaili seinässä. Tällä kertaa Morganin piti viedä se kahvimukissa ulos. Työllistän poikia vähän liikaa täällä.

Alkoholi
Täällä on käytävä RSA (Responsible Service of Alcohol) -kurssi, että voi työskennellä ravintoloissa. Kurssi maksoi 120 dollaria :( ja kesti yhden päivän. Ajattelin, että siellä vähän kerrataan sääntöjä ja tää on mulle jo pala kakkua, koska oon ollu baarimikkona Oulussa, mutta ei. Täällä on hullun tarkat alkoholisäännöt baareissa! Meille toitotettiin alkoholin vaaroista ja siitä, kuinka humalaiset ihmiset pitää heittää baareista ulos tai baarimikko voi saada sakot! Toisin sanoen baarit myy alkoholia, mutta jos juot sitä, niin lennät ulos. Baarit joista lentää ihmisiä paljon ulos joutuu viranomaisten erityistarkkailuun.
Oltiin sitten eilen paikallisessa sedulassa, eli Ivyssa. Ivy on iso monikerroksinen tanssipaikka,jossa on jopa uima-allas. Sisään ei pääse ilman korkokenkiä tai kauluspaitaa. Sisäänpääsy oli 20 dollaria ja n. 10 minuutin päästä lennettiin ulos, koska ilmeisesti meidän silmät oli "droopy" tai jotain. Ei oltu mitenkään vaaraksi kenellekään, eikä edes kompuroitu. Jatkettiin sitten vähän pienempään tanssipaikkaan, missä ei ollu nii justiinsa...

Arts and crafts
Paulin kaverilla oli lauantaina myös synttärit ja mentiin päivällä juhlistaan niitä yhteen roof top -pubiin. Meidän pöytään oli tulossa joku polttariseurue ja baarimikko oli kirjoittanut sanan "engagement" väärin pöytävarauslappuun. Päätettiin sitten Morganin kanssa repiä puuttuvat m ja e -kirjaimet lasinalusista ja lisätä ne siihen lappuun. Innostuttiin sitten vähän liikaa ja tuloksena arts and crafts:


Alueita
Tänään syötiin Tapaksia poikien ja Luken siskon kanssa Manlyssa. Manly on ihana rantapaikka, jossa on markkinat aina meneillään. Vähän niin kuin torinranta Oulussa. Siellä on myös hulluna surffareita.
Tämä Lane Cove, missä asutaan on enempi sellainen lapsiystävällinen rauhaisa paikka, missä voi rälläillä ostoskärryillä. Keskustaan täältä on 10 kilometsiä, mikä on tosi pieni välimatka täällä ja nopealla freeway-bussilla sinne menee 10 minuutissa. Chatswood taas on täynnä aasialaisia ja siellä käydään välillä Late Night Shoppingissa, koska siellä on hyvä ostoskeskus. 
Bondi junction on sellainen turistien biitsialue ja siellä on iso ranta nimeltä Bondi beach ja muutama rantaputiikki. 
KingsCross onvähän enemmän sellainen underground biletysmesta, missä on pienempiä ja villimpiä tanssipaikkoja. Se on ihan keskustan vieressä.
Keskustassa on tietenkin oopperatalo ja QVB, joka on iso ostoskeskus missä on kaikki merkkiliikkeet, kuten Gucci. Se on kuitenkin aivan liian kallis mulle. Keskusta on täynnä pilvenpiirtäjiä.
Chinatown (pakollinen kaikissa suurkaupungeissa) on keskustan vieressä ja siellä on halpa shoppailla ja se on täynnä kiinalaisia halpoja ruokakauppoja ja sushikojuja. Siellä on myös iso kauppahalli, jossa aasialaiset myy rojua. Morgan osti sieltä Hitler-naamarin ihan vaan mun kiusaksi.

Kerron mun työpaikasta myöhemmin, heipsansaa!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Biitsi

Terkkuja Manly beachilta maailman parhaalle killalle heti kättelyssä :)

Oltiin Manlyssä, mikä on ihana kaupunginosa Sydneyssä. Mentiin eka bussilla Katjan kanssa cityyn eli Sydneyn keskustaan ja syötiin meidän perus aamiaiset, eli kinkku-juusto croissantit. Ne maksaa noin 6 dollaria täällä, eli noin 5 euroa. Jos meillä on kiireetön aamu, nii käydään yleensä porukalla syömässä aamupalat Lane Coven kaupoilla. Sinne on n. 10min kävely "kotoa". Tällä kertaa oli biitsipäivä, joten käytiin keskustassa aamupalalla. Jatkettiin sitte lautalla Manlyyn ja se kesti n. 40 minsaa. Täällä on tosi pitkät välimatkat kaikkialle muualle ku kaupunkiin.
 Aamupala croissantti oli täyttävä nam.

Rannalla on täällä, tähän aikaa vuodesta ainaki, erilailla lämmin, ku suomessa. On enempi asteita lasissa, mutta vähemmän kuuma! Tuulee enempi ja ilma on kosteampaa, joten ei oo niin tukahduttava ku suomessa. Ei silti palele rannalla, koska tuuli ei ole hirveän kylmä. Vaikka ei olekaan niin kuuma, kuin suomen hellepäivinä rantsulla, rusketus tarttuu helpommin! Se ei haittaa mua, koska oon aina valkonen Suomessa :D Täällä oon saanu hieman rusketusta, vaikka oon ollu vasta kahdesti rannalla. Ostin biitsikaupasta Australia-aiheisen rantapyyhkeen (olin hirvee turisti), ja postikortteja. Nappasin nälissään messiin myös pari sushipötköä, koska ne on täällä halpoja ja niitä on joka kulumassa! (sopii mulle!)
Rannalla oli tietty ihanan turkoosia vettä ja isoja suolaisia aaltoja, joissa pulikoida. Surffipojat ja meduusat kansoittaa yleensä biitsejä, mutta uintialue on rajattu keltapunaisilla lipuilla haiden ja surffilautojen varalta. En oo onneks nähny yhtään haita ja toivon, etten näekään! Oon välttyny myös käärmeiltä ja jättihämiksiltä...
 Biitsiansu
Pakolliset rantahypyt Manlyssä.

Käytiin aikasemmin myös Bondi biitsillä, mikä on oikea turistirysä, mutta siellä on ihanat aallot.
Tänään oli isot laukkakisat, mistä kerron ehkä myöhemmin lisää... nyt meen ottaan vielä yhet salmarit!

torstai 1. marraskuuta 2012

ZOO!!

Käytiin pari päivää sitten Taronga Zoossa. Sinne piti mennä satamasta lautalla, koska se on saaressa. Eläintarhassa oli isoja kisuja, sekä Afrikan eläimiä, kuten kirahveja ja norsuja, mutta mua kiinnosti lähinnä koalat ja kengurut tietty. Isot kissat muutenki nukkuivat vaan häkeissään. Uskaltauduin jopa käärmeluolaan ensin, mutta häippäsin sieltä aika nopeasti ku siellä oli iso käärmepatsas :D Kyllä, pelkäsin siis patsasta. Hyi siellä olis ollu joku jättimäinen vesikäärmeki, jota en onneksi nähnyt. Oon silti ylpeä itsestäni. Vaikka pelästyinkin patsasta...
Koalat oli maailman suloisimpia ja niitä pääsi katteleen ihan silitysetäisyydelle. Piti vaan ottaa vuoronumero siihen. Mulla ja koalalla synkkas heti ja se venytteli koipiaan mun suuntaan ja tuijotti mua silmiin!
 En muista tuon koalan nimeä, mutta se oli tyttökoala.
 Hihii!
 Nuo vaan hengaili tuossa oksalla.
 Meikä juttelee koalan kanssa henkeviä.
 Ei voi koskaan olla liikaa koalakuvia :D :D

Oli siellä eläintarhassa tosiaan muitaki elukoita, mutta ne ei ollu niin kiinnostavia. Osa kenguruista näytti siltä, että ne ois pilvessä tai jotain :D niillä oli semmonen väsyneen tyytyväinen ilme. Nähtiin myös lintushow, jossa oli koulutettuja lintuja. Se oli huippu! Ne linnut lenteli päiden ylitse ja teki temppuja, kuten hajotti strutsinmunan paiskomalla kiveä siihen ja yksi lintu kävi pöllimässä yleisöstä kolikon.

Random riikinkukko tepasteli siellä vapaana.
 Timon.
 Senjalle kenguru (en syöny tuota)
Tuo oli joku hassu otus. Sukua kengurulle.

Ensimmäinen auringossa palaminen tapahtui tuolla eläintarhassa. Mun kädet ja olkapäät oli vähän punaiset kun tulin kotiin. Nyt ne on onneksi pikkuhiljaa muuttumassa rusketukseksi. Täällä ruskettuu tosi helposti, vaikka ei oo ees kovin kuuma.